Heti alkuun haluan sanoa, etten fanaattisesti vastusta ydinvoimaa. Pyrin ylimalkaan olemaan suhtautumatta fanaattisesti yhtään mihinkään, sillä fanaattisuus vähentää ihmisen kykyä kuunnella ja ottaa huomioon muita näkökantoja kuin jo omaksutun.

Ennen kuin tarjotaan ratkaisuja, on tiedettävä, mihin ongelmaan ratkaisua haetaan. Jos tavoitteena on energiankulutuksen kasvun mahdollistaminen lyhyellä aikajänteellä vähän tuotantoaikaisia hiilidioksidipäästöjä tuottavalla tavalla, ydinvoima on pätevä ratkaisu. Myös VTT:n katsaus eri energiamuotojen ympäristövaikutuksiin tarjoaa ydinvoimaa ratkaisuksi nimenomaan Kioton sopimuksen vaatiman hiilidioksidipäästöjen tason nopeaan ja edulliseen saavuttamiseen, ei pitkällä tähtäimellä ongelmattomampana energiantuotannon muotona, jollaiseen itse toivoisin panostettavan. Energiaongelmien ratkaiseminen rakentamalla vielä yksi ydinvoimala vaikuttaisi olevan vähän kuin yritys parantaa hammassärky särkylääkkeellä. Akuuteimmalla hetkellä ratkaisu vaikuttaa helpolta ja halvalta, mutta hetken päästä särky on palannut ja varsinainen ongelma ihan yhtä isona ellei isompana edessä. 

En kannata ydinvoimaa, koska minusta on reilumpaa ratkaista oman kulutuksemme ongelmat omana elinaikanamme ja omassa maassamme kuin lykätä niitä muille. Lähin esimerkki ongelmien ulkoistamisesta löytyy Suomeenkin haettujen uraanivaltausten tiimoilta. Suomalaiset vastustavat vimmatusti uraanilouhosten perustamista maahan. Miksi olemme samaan aikaan valmiit tuottamaan muille samat uraanin louhinnasta aiheutuvat maisemalliset haitat ja turvallisuusriskit (yhtä uraanikiloa kohden syntyy 2000 kiloa radioaktiivista jätettä), joita itse emme suostu omille maillemme ottamaan?

Päinvastoin kuin monilla muilla energiamuodoilla, ydinvoimaan liittyy ongelmia ennen ja jälkeen tuotannon sekä siinä tapauksessa, että jotakin menee vikaan, sen sijaan ei tuotannon aikana kun kaikki menee suunnitellusti. Uraanin louhinnan lisäksi potentiaalisia ongelmia on ainakin seuraavanlaisia: uraanin riittävyys (nykyisten arvioiden mukaan uraani tulee loppumaan huomattavasti aiemmin kuin öljy); riippuvuus uraanin tuonnista (vaikka uraania tulevaisuudessa louhittaisiin Suomessakin, sen rikastaminen tapahtuu ulkomailla); käytön aikaiset onnettomuusriskit; jätteiden kuljetuksiin ja loppusijoitukseen liittyvät riskit; joukkotuhoaseiden leviämiseen liittyvät turvallisuusuhat. Käytönaikaisia ongelmia ei ole ollut Suomessa VIELÄ ja loppusijoituspaikatkin vaikuttavat vakailta ja turvallisilta NYT, mutta ainakaan itse en ole vakuuttunut, että näin varmasti olisi koko voimaloiden käyttöiän ja jätteen aktiivisena säilymisen ajan. Hölmöintä sitä paitsi on, että kumpaankin liittyvä suurin riski on ihminen itse.

Niin kauan, kun emme osaa tuottaa kuluttamaamme energiaa päästöittä ja ympäristötuhoitta, todellinen ongelma ei mielestäni ole se, miten energiankulutuksen kasvuun vastataan, vaan se, miksi energian kulutus jatkuvasti kasvaa ja miten kulutusta vähennetään. Kulutuksen kasvu ei ole mikään ylhäältä annettu tosiasia, kulutus ei kasva itsestään. Se kasvaa, koska sitä sekä tietoisesti että tiedostamatta kasvatetaan.

Kun energia on halvempaa kuin keinojen kehittäminen sen käytön tehostamiseksi, ei käyttöä kannata yrittää suitsia. Kun energian tuottaja saa tuotannosta enemmän välitöntä hyötyä kuin välitöntä haittaa, ei tuotantoakaan kannata vähentää, vaan lisätä. Kun energiaa on aina ja kaikkialla saatavilla kohtuulliseen (?) hintaan ja helposti eikä isompikaan kulutus näytä olevan keneltäkään pois tai pienempi kummemmin tuntuvan palkkiona kukkarossa, ei kuluttajan arjessa selvitäkseen juurikaan tarvitse miettiä, mihin ja minkä verran kuluttaa.

Näin me elämme nyt, koko ajan, vaikka koko ydinvoimakysymys voitaisiin lakaista päiväjärjestyksestä miettimällä sen sijaan, miten vastaava energiamäärä saataisiin säästettyä. Jonkun väitteen mukaan se onnistuisi niinkin vähällä, kuin ottamalla kodin sähkölaitteet seinästä (siis kokonaan seinästä erilaisten stand by-, ajastus- ja torkkutoimintojen sijaan) sillion, kun laitteita ei käytetä. Uhraus jokapäiväisestä mukavuudesta kuulostaa minimaaliselta ydinvoimariskeihin, etenevään ilmastonmuutokseen tai ylimalkaan mihinkään tuotannon haittoihin verrattuna.