Euroopan keskuspankki nosti torstaina korkonsa 3,5 prosenttiin. Talouselämä arvelee, ettei asuntovelallisella ole huolta: tämän tiukemmaksi ei lainan maksu voi tulla kun korkoja tuskin on tästä tasosta enää varaa nostaa. Tämän jälkeen lehden artikkelissa itketäänkin muita asuntojen hintoihin vaikuttavia tekijöitä ja muistutetaan siitä, että suomalaiset asuvat 15 neliötä ”muuta eurooppaa” ahtaammissa asunnoissa. Eikö olisi jo aika lopettaa tämä kritiikitön asumistyytyväisyyteen liittyvän kansalaismielipiteen manipuloiminen?

Kertooko yksikään media, että esimerkiksi Tanskassa asunnon kokoon luetaan talon rappukäytävistä, kellaritiloista, vinteistä, pyörävarastoista jne. asuntoa kohti jyvitetyt neliöt? Suomalainen asunto saattaa siis olla asuinneliöiltään huomattavasti suurempi kuin tanskalainen samankokoiseksi mainostettu!

Entä miksi meidän pitäisi asua kuin jotkut muut? Suurten asuntojen lämmittämiseen kuluu energiaa, niihin hankitaan enemmän kalusteita, enemmän elektroniikkaa, enemmän sisustustavaraa. Käytännössä ihmiset oleskelevat kuitenkin enimmäkseen yhdessä yksissä ja samoissa huoneissa. Tarvitaanko oikeasti enemmän neliöitä vai ehkä sittenkin ennemmin paremmin kalustettavia ja elämäntilanteen mukaan helpommin muuntuvia asuntoratkaisuja? Oman kokemukseni mukaan 36 m² (eli nykymittapuulla valtava) olohuone keskustakaksiossa jousti ensin olohuoneesta makuu-olohuoneeksi (makuuhuone tarvittiin työhuoneeksi), siitä makuu-ruokailuhuoneeksi (totesimme, että vietämme enemmän aikaa ystävien kanssa keittiössä kuin varsinaisessa olohuoneessa, joten hankimme normaalin perheen sohvaryhmän sijaan valtavan ruokapöydän) ja lopulta makuu-olo-ruokailu-kirjasto-lastenhuoneeksi (se toinen huone tarvittiin lapsen synnyttyäkin opiskelijaäidin työ- ja askarteluhuoneeksi). Harvinaisen toimivan ja muuntautumiskykyisen 20-luvun keskustakaksiomme asumismukavuuden saavuttamiseksi olisimme siis voineet ostaa laitakaupungilta 5h+k:n! Asumisväljyys mitattavana suureena johtaa siis osin harhaan.

Asuntokoon suureneminen on jo nyt vaikuttanut keskustojen asukasmäärien vähenemiseen ja siten negatiivisesti sekä keskustojen elävyyteen, turvallisuuteen että liike-elämän kilpailukykyyn. Kun asuntoja tarvitaan lisää, taajamarakenne leviää ja leviää. Tätä kutsutaan seutuistumiseksi. Matkat pitenevät, kauppaan on aina mentävä autolla, liikenne lisääntyy. Keskustaankin tullaan erikseen autolla elokuviin, ravintolaan, teatteriin… Kun ravintolat sulkevat ovensa, elämä siirtyy taksijonoon. Tätäkö kannattaa tavoitella?

Ollaan vaan ylpeitä näennäisesti muuta Eurooppaa ahtaammasta asumisesta. Ihmetteleville voidaan vastata, että elävän kaupunkikulttuurin kehto onkin siirtymässä Keski-Euroopasta tänne Pohjolaan, mitä sitä asuinalueiden turhalla levittämisellä hillitsemään. Ja meidän mallillamme jää luonnollekin tilaa kukoistaa.